Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyks. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyks. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. syyskuuta 2016

Pelottava tapahtuma eiliseltä

Jouduin eilen jäämään tyttöjeni kanssa kotia, kun Peppi kuumeili jo kolmatta päivää. Muutoin Pepin olo on ollut hyvä, kuume on vain vaivannut. Korvat on tarkastettu ja nieluviljely otettu. Veikkaan hampaita syyksi.

Eilen aamusta kävimme kaupassa pikaisesti, tein lounaan ja menimme päiväunille. Kesken päiväunien heräsin ihan mielettömään päänsäärkyyn. Niin kovaan, että noustessani jalat eivät kantaneet ja kaaduin lattialle. Molemmat tytöt tietenkin heräsivät tähän. Pääkipu vain yltyi ja olin kivun lamaannuttama. Sen verran sain tsempattua, että sain nostettua Pepin pinnasängystä ja haettua puhelimen. Istuin eteisen tuolille ja soitin hätänumeroon.

Selitin Nemille, että pian tulee ambulanssi setiä tai tätejä tänne, koska äidin pää on niin kipeä, Molemmista tytöistä aisti, että he huomasivat, että nyt on jotain pielessä. Peppi istui jalkoni juuressa kun yritin pysyä tolkuissani kamalan kivun kanssa.

Meni varmaan 15 minuuttia kun ambulanssi saapui. Sitten tajusin, minne lapset? Mies oli ajossa ja ei Turun suunnalla. Soitin ystävälleni naapuripihaan ja hän lupasi ottaa tytöt. Pääsin kävelemään pinnistellen ambulanssiin kipujeni kanssa. Peppi istui ambulanssissa sylissäni ja Nemi paarien päällä ja siirryimme ystäväni pihalle. Veimme ambulanssimiesten kanssa tytöt ystävälleni ja lähdimme siitä kohti Tyksiä. Ambulanssissa sain tipan käteen ja pahoinvointiin lääkettä.

Valot sattuivat kovasti ja tuska oli jotain mitä en ole ennen kokenut, vaikka migreenikohtaus on ollut aiemmin koettuna.

Sairaalassa otettiin sydänkäyrä ja pääsin heti päänkuviin. Epäilivät aivoissa verenvuotoa. Kuvausten jäkeen sain ns "migreenicocktailin" suoraan suoneen, joka alkoi 30 minuutin sisään helpottamaan. Verenpaineet laskivat ja olo alkoi hiukan helpottamaan. Tämä tarkoitti ettei selkäydinnäytettä tarvinnut ottaa, sillä kohtaus kieli enemmän migreenistä ja sen vahvistivat kuvatkin. Muutaman tunnin päästä oli cocktail vaikuttanut ja olo alkoi helpottumaan. Selvisin siis säikähdyksellä ja yöksi ei tarvinnut jäädä.

Kova kipukohtaus aiheutui jumissa olevista lihaksista, jotka vaativat nyt hierontaa ja tarvittaessa lihasrentouttajia. Huomenna onkin luvassa hierontaa, toivottavasti se auttaa. Muutoin saan suunnata työterveyteen hakemaan lihasrentouttajia. Toista samanlaista kohtausta en halua saada.

Säikähdin kipua kovin ja tilannetta jossa minulla on kaksi pientä lasta ja olen aivan avuton heidän kanssaan! Onneksi naapurissa oli mennyt hyvin, Camilla oli paistanut lettuja tytöille ja Nemi oli käynyt Camillan miehen kanssa hakemassa mehua lähikaupasta. Nemi oli alkuun ollut aika paniikissa kun minä lähdin ambulanssilla pois. Onneksi pian oli suru unohtunut ja lettukestit ovat alkaneet. Peppi oli vetänyt kyläpaikan kaikki hillat ja Nemi 15 pikkulättyä :D Mun suursyömärit :)


Kuva Camilla

Kuva Camilla


Mieheni kävi päästyään Turkuun hakemassa tytöt kotia. Pääsin kotia niin, että tytöt olivat vielä hereillä. Kyllä oli ihana nähdä heidtä. Ja kyllä olen onnellinen, että vieressä asuu ystävä, johon voi turvata, niin että minuuttien päästä olivat tytöt hyvässä hoidossa. <3

Tänään pääsin töihin tai lähinnä piipahdin kokouksessa. Lokalahden mummi tuli tyttöjä katsomaan siksi ajaksi. Peppi on ollut kuumeeton ja molemmat tytöt täynnä virtaa.



Huomenna luvassa hierojaa ja uuden puhelimen hankintaa. Nykyiseen ei voi luottaa kun se sammuilee ja tilttailee ihan koko ajan. Tälläisiä tilanteita varten haluan puhelimen, joka ei tilttaa kesken puhelun.

Nyt oli onni onnettomuudessa ja yritän jatkossa kuunnella kehoani paremmin, enkä päästä sitä näin jumiin.

torstai 25. elokuuta 2016

Yksi sivu käännettynä

Tänään voi hymyillä, hyppiä, kiljahdella, hymyillä kaikille vastaantulijoille, jopa niille paljasjalkaisille yrmyille turkulaisille!

Meillä oli nimittäin tänään Pepin kuulokoe Tyksissä ja se läpäistiin puhtaasti! Jatkossa emme siis ole kuuloasioiden puolesta heidän listoillaan vaan normaalit neuvolan seurannat riittävät. Tämä on upea asia, sillä heikentynyt kuulo tai jopa korvan kuuroutuminen on yksi tavanomaisimmista aivokalvontulehduksen seuraamuksista. Meidän rakas pieni selvisi ilman kuulon vaurioitumista.

Onnellinen omenan popsija odottaa vuoroaan Tyksissä


Tyksin henkilökunta osaa kyllä niin hienosti kohdella näitä pieniä (ja niiden hermoheikkoisia vanhempia ) ja testit menevät helposti, vaikka korvaan laitetaankin inhottava nappi. Suurin ongelma meillä oli, että testit olivat juuri päiväuniaikaan ja lopuksi korvien tarkastuksessa meni totaalisesti käpy.

Onneksi uni tulikin pian vaunuissa ja Peppi sai nukuttua hiukan kauneusuniansa ennen isosiskonsa hakua päiväkodista.



Seuraavaksi jännätään joulukuussa olevaa neurologin kontrollia. Itse odotan ehkä liiankin kovasti kävelemään lähtemistä. Aina jokin raksuttaa ja laittaa miettimään. Onko motoriikassa jotain? Tuleeko ongelmia oppimisessa?

Onneksi tiedän jo, että Pepille on  mahtava huumorintaju ja kova luonne joilla pötkii hyvin, vaikka jokin taito saattaisi olla heikompi. Tämä tytön varpaille ei astuta, se on huomattu nyt jo :D

Korvalääkäri huomasi korvassa jo hiipuvan korvatulehduksen ja huomenna pitääkin varata aika kuukauden päähän korvakontrolliin. Se oli sitten korvatulehdus numero 7 tänä vuoden puolella. Jotenkin aavistelen, että putkitus olisi nyt pian edessä. Kyselen tätä sitten korvakontrollissa, tuntuu pahalta tuollainen jatkuva kierre.

Kovasti täällä toivon, että kävely tulisi pian kuvioihin ja saisin sen möykyn pois sydämeltä. Mutta jos olisikin jotain ongelmaa sen suhteen, onneksi siihenkin on hyvät kuntoutukset.



maanantai 11. tammikuuta 2016

Pakkasta, pulinaa, puklailua ja pöperöä

Taukoa on tullut täällä blogin puolella, johtuen ihan vain lapsiperhearjen kiirellisyydestä ja sen kuormittavuudesta.

En olisi ikänä uskonut, että kahden lapsen kanssa aika vain vilisee silmissä ja mitään konkreettista ei oikein tule tehtyä. Arki pyörii aamupuurojen, ulkoiluiden, lounaiden, soseiden, pyykkien, välipalojen, päiväunien ja puklulammikoiden keskellä. Joukkoon mahtuu myös mustasukkaisuutta, kamalia pakkaspäiviä toisensa perään jolloin ei ulos pääse ja pennin venyttämistä.



Kun ilta on siinä mallissa, että molemmat tytöt ovat laskemassa lampaita, ei ensimmäisenä tule mieleen aloittaa minkään suorittamista. Sitä ennemmin tekee jotain aivotonta, kuten katsoo tv:tä, surffailee netissä vaikkapa kissavideoiden parissa. Joskus saattaa intoutua leipomaan tai siivoamaan jotain kaappia. Mutta muutoin aika tasaista samaa rataa pitkin jokainen päivä menee.




Aika tosiaan katoaa noiden päivittäisten arkisten asioiden soppaan. Peppikin on jo 7 kuukautta vanha! Työelämä kutsuu 4 kuukauden kuluttua. Mihin aika katosi?

 Ja mitä on tapahtunut tässä kuukauden aikana? Pepillä oli joulukuussa 6 kuukauden neurologin kontrolli, jossa todettiin kaiken olevan hyvin. Peppi vastaa ikätasoaan, eikä epileptisia kouristuksia ole ollut lainkaan sairaalahoitojakson jälkeen. Kasvu on reipasta, Peppi on pitkä tyttö. Nyt 7 kuukauden iässä pituutta on 73 cm ja painoa 9360 g.

Varpaillaanhan tuo vielä vanhempiaan pitää, viikko sitten Peppi ei päivisin muuta tehnyt kuin itki ja itki ja itki vielä kovempaa. Kipuitkua, sellaista joka saa äidin sydämen kipeäksi. Ensin terveyskeskukseen näyttämään korvia, ei tulehdusta. Parin päivän päästä soitto neurologille ja ihmettelyä miksi vaan itkee. Tyksin lapsipolin päivystykseen kaksi erillistä kertaa ihmettelemään itkua. Mutta ei mitään sen suurempaa löydetty kuin ehkä hampaat. Nyt niitä on yksi puhjennut ja kolme muuta on tulossa.

Onneksi itku on lakannut ja oma hymytyttö on tullut takaisin, ehkä itkut olivat jokin kehitysvaihe tai vastaava. Ilman Pepin sairastumista en varmaan tuollaisesta itkusta olisi osannut olla huolissaan, mutta tämän neidin kohdalla sitä kummasta huolestuu tavallisistakin asioista herkemmin.



Tänään sai tosiaan ihmetellä, että kotona tyttöjen kanssa oleminen loppuu pian. Päivähoitohakemukset tuli tehtyä ja nyt jännityksellä odotamme, saammeko paikat tuosta naapuripäiväkodista. Peppi on hoitoon mennessä muutamaa päivää vajaa vuoden vanha. Talous sanelee töihin paluun ja itsekkin jo kaipaan siihen mennessä työtä ja sen omia haasteita. Esikoinen oli 10 kk vanha aloittaessaan päivähoidon ja se sujui hyvin. Saa nähdä, mitä mieltä on pippurinen Peppi, joka rakastaa sylittelyä ja pusuttelua ylikaiken. Jännityksellä odotamme siis toukokuun loppua ja sen haasteita.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Peppi, meidän oma ihmeemme

Pepillä oli tänään tärkeä päivä, tänään oli EEG-tutkimus Tyksissä. Aika oli heti aamu kahdeksalta, joten heräsimme jo puoli kuuden aikoihin aamulla ja lähdimme hyvissä ajoin kärryttelemään aamuhämärässä. Halusin olla perillä ajoissa, jotta Peppi ei nukkuisi paljoa aamusta ja nukahtaisi helpommin mittausta varten.

Itse anturamyssyn laittaminen meni hienosti, samoin kasvoihin ja käsiin tulevien antureiden laitto ei haitannut pientä, mutta kun neidin leukaan laitettiin anturi, oli vuorossa suuren suuret kilarit. Kierroksia otettiin 15 minuutin ajan. Lopulta Peppi rauhoittui syliini ja alkoi nukkua. Mittausta tehtiin 45 minuutin ajan. Mittaus käsitti sekä unessa ja hereillä oloa.

Saimme ajan mittauksiin todella nopeasti ja vastauskin mittauksista tuli samana päivänä. Suureksi riemuksemme oli löydökset normaaleja.

Peppi on oikeasti ihme, mitä kaikkea on pienelle tapahtunut 2-3 viikon ikäisenä. Infarkteja ja paha tulehdus aivoissa ja tukos vielä aivojen verisuonissa.  Niistä ei ole jälkeäkään näkyvillä EEG:ssä, ei ainakaan tällä hetkellä. Joulukuussa on 6 kk: iässä neurologilla käynti, joka tutkii paremmin Peppiä ja puhumme varmaan jatkosta.

Kuinka ihmeellinen voikaan ihmiskeho olla, mitä kaikkea se osaakaan korjata ja ennen kaikkea kuinka kehittynyt lääketiede meillä on!

Vielä kun itse osaisin löysätä huolehtimista ja pohdintoja Pepin voinnin suhteen. Jotenkin noin pienenä sairastettu raju tauti ja tehohoitojakso on jättänyt alitajuntaani pienen mörön asumaan. Se varmaan aikanaan sieltä poistuu. Täytyy vain osata käsitellä ajatuksiaan, välillä ajan kanssa ja rauhassa, miettiä ylireagoinko johonkin uuteen kehitysvaiheeseen. Varsinkin väsyneenä tulee käytyä aika mielenkiintoisia pohdintoja.

Ensi viikolla on luvassa 5 kk neuvola ja rokotteet. Pituutta on Pepille tullut hurjasti ja varmaan myös painoa samoissa määrissä. Soseita on maisteltu, peruna ja porkkana aiheuttivat rajuhkoja oireita, joten ne ovat tauolla jouluun saakka. Tällä hetkellä soseista ollaan syöty bataattia, maissia, mangoa ja luumua. Luumu on Pepin lemppari.


Olemme lisäksi ahkerasti kahvitelleet eri mammojen kanssa ja saatu jopa pusuja yhdeltä pojalta :)


Isosiskon puuhat ovat alkaneet kiinnostamaan paljon ja isosisko jaksaakin aina välillä viihdyttää Peppiä hienosti, vaikka vielä mustasukkaisuus paistaa aika selvästi läpi. Lapset etsivät vielä omia paikkojaan, se kestää hetken.


Voimme jatkaa siis arkeamme kevyemmin mielin, murehtia vain hampaista, soseista ja mahdollista nuhataudeista. Se jos jokin on ihanaa.

torstai 17. syyskuuta 2015

Seuraa neurologiset kuulumiset

Tänään oli toinen neurologin ja fysioterapeutin kontrolli. Saavuimme neuron osastolle sumutorven huutaessa kuljetusyksikössään. Peppi oli hetkeä aiemmin herännyt kaatuneen rullakon paukkeeseen kesken makoisten unien ja se pisti kiukuttamaan niin maan penteleesti.

Peppi kuitenkin rauhoittui nopeasti kun sai ihmetellä neuron seinillä olevia kuvakortteja sylissäni. Pian pääsimme lääkärin ja fyssarin vastaanotolle. Fysioterapeutti leikitti ja tutki Peppiä ja lääkäri kyseli erinäisiä asioita.

Pepin pää pysyy hienosti ylhäällä, ihan kohta puoliin käännytään,  nyt tartutaan leluihin ja seurustellaan hymyssä suin. Pepillä on tällä hetkellä kehitys ikäistänsä hiukan edellä. Vasen puoli ei enään ole passiivisempi, Peppi jopa tarttuu enemmän vasemmalla kädellään tavaroihin. Tällä hetkellä siis kaikki on kunnossa. Seuraava kontrolli on puolen vuoden iässä eli vajaan kolmen kuukauden päästä. Ensi kuun lopulla on toinen kuulotutkimus. Kontrolleja jatkuu varmaan vielä pitkään, onhan aivoissa kuitenkin muutosta tapahtunut aikoinaan ja sitä on hyvä seurata. Vain kehityksen myötä voidaan nähdä onko jotain kuntoutettavaa/hoidettavaa jäänyt.



Tällä hetkellä Peppi kuolaa paljon ja sitterissä ei viihdytä. Sitä halutaan olla pystyasennossa tai puoli-istuvassa asennossa sylissä. Pitää nähdä maailmaa paremmin kuin sitteristä tai leikkimatolta käsin.  Nyrkkejä syödään vimmatusti ja alaleuan ikenistä pilkottaa kaksi pientä nököä.





Saa nähdä, koska hampaat puhkeavat, veikkaan aika pian sillä kovasti ne kutittavat. Kuolalaput ovat nyt käytössä, muutoin on vaatteet koko ajan kosteana kuolasta.



Yöunille tyttö meni särkylääkkeen voimalla, sillä kovin itkuista puuhaa oli nyrkin hinkkaaminen suuhun. Toivottavasti neiti aurinkoinen saa nukutuksi, jotta jaksaa huomenna taas tutkia ihmeellistä maailmaa.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

I have been inside for 9 months

Viimeisiä hetkiä masun kanssa elellään. Huomenna on aika Tyksiin äitiyspolille, jossa annetaan viimeinen päätös käynnistykselle. Hiukan alkaa jännittämään huominen. Esikoinen vietiin eilen mummilaan hoitoon, jotta saamme hiukan kerättyä voimia tulevaan koitokseen ja siivottua kämpän perusteellisesti.

Tässä välillä on aikaa vietetty ihan omien jaksamisien pohjalta.


Taapero on aamuisin saanut katsoa lähes kaikki piirretyt, kun olen levännyt vielä itse X-asennossa sängyssä


 Tuleva isosisko on valinnut lahjan tulevalle nyytille

 Sadepäivänä olemme menneet kilometrin mittaisen matkan bussilla kaupungille, jotta taapero on voinut leikkiä ja minä istuskella rauhassa :)


Olemme tutkineet keskustan heijastavia pintoja 




Itse kävin ensimmäistä kertaa mättöaamiaisella. 5 euron setillä sydäri ;)


Taaperon kanssa maisteltu terveellisempiä smoothieta


Ja taas käyty syömässä, tällä kertaa ABC:n aamiaisella taaperon kanssa ( alle 3 veet syö ilmaiseksi, yes!)


Olemme nukkuneet päiväunet yhdessä, vaikka seuraneidilläni ei muka kertaakaan ole ollut väsy lepäämään mennessä :)



Olen ottanut itsestäni ihania ja upeita kuvia, jotka eivät vastaa todellisuutta


Ja ottanut niitä lisää

Vaikka todellisuudessa näytän tältä tänään kiivettyämme Kakolaan kaffeelle


Tänään olemme nauttineet kunnon leivokset ja juomiset Cafe Kakolassa


Eilen nautin toisenlaiset coktailit Tyksissä kun iski migreenikohtaus


Ja sairaalakassi on eteisessä odottamassa huomista, JAIKS!




Vähiin käy ennen kuin loppuu!




maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevät tuli, puro suli, puro sanoi puli puli

Lits ja läts vaan tuntui sunnuntaina pikkuhousuissa. Lauantaina alkanut kova paineen tunne oli kasvanut entisestään. Piti oikein rimpauttaa synnytyspolille, että mitäs tehdään? Viikkoja 25+4 ja housut märät ja paineen tunne iso.

Näytille lähdettiin. Otettiin näytteet niin bakteereista kuin mahdollisesta lapsivesienmenosta. Onneksi, siis onneksi oli kyse harmittomasta jutusta. Tämä riiviömäinen bebe on edelleen jalat alas asennossa ja suorilta jaloilta käyttää virtsarakkoani pomppimiseen, kuin trampoliinia. Kuulemma vahvinkin pidättäjä tuossa vaiheessa lirauttaa housuihinsa kun toinen pomppii sydämensä pohjasta täydellä voimalla jatkuvasti rakkoa kohden. Kiva! Nyt saadaakin tutustua tenojen ihmeelliseen maailmaan.




Onneksi on muitakin kevään merkkejä, kuin naisten märät pöksyt :D Nimittäin se hetki kun huomaat, että taaperolla ei ole sopivan kokoisia kevätkenkiä. Eteisessä on rivissä vain talvisaappaita ja kumpparit. Onneksi on Skopunkt ja suht edukkaat kengät. Siellä saimmekin korjattua kenkätilanteen, ja mikä taaperon mielestä ehkä ihaninta: hän sai Hello Kitty lenkkarit!




Ykis kevään merkeistä Turussa on polkupyörät katukuvassa. Tänä keväänä jääkin oma pyörä kellariin. Sen selkään en enää hyppää, en ennen trampoliini-lissun ulostuloa. Työmatkat pystyisin vielä kävelemään, mutta vauhti on niin hidas, että jatkossa hyppään bussiin tuolle 2 km:n matkalle. Välillä toki kävelen, mutta aamuisin menen kiltisti bussilla, hankin jopa bussikortin tuota varten. Valaskunto on pian saavutettu, massankasvatus aikaa on vielä laskettuun tasan 100 päivää!

Sata, se tuntuu paljolta, mutta loppuviimein se on lyhyt aika. Olisiko aamukamman teon aika?