Pakkasta, pulinaa, puklailua ja pöperöä

Taukoa on tullut täällä blogin puolella, johtuen ihan vain lapsiperhearjen kiirellisyydestä ja sen kuormittavuudesta.

En olisi ikänä uskonut, että kahden lapsen kanssa aika vain vilisee silmissä ja mitään konkreettista ei oikein tule tehtyä. Arki pyörii aamupuurojen, ulkoiluiden, lounaiden, soseiden, pyykkien, välipalojen, päiväunien ja puklulammikoiden keskellä. Joukkoon mahtuu myös mustasukkaisuutta, kamalia pakkaspäiviä toisensa perään jolloin ei ulos pääse ja pennin venyttämistä.

Kun ilta on siinä mallissa, että molemmat tytöt ovat laskemassa lampaita, ei ensimmäisenä tule mieleen aloittaa minkään suorittamista. Sitä ennemmin tekee jotain aivotonta, kuten katsoo tv:tä, surffailee netissä vaikkapa kissavideoiden parissa. Joskus saattaa intoutua leipomaan tai siivoamaan jotain kaappia. Mutta muutoin aika tasaista samaa rataa pitkin jokainen päivä menee.

Aika tosiaan katoaa noiden päivittäisten arkisten asioiden soppaan. Peppikin on jo 7 kuukautta vanha! Työelämä kutsuu 4 kuukauden kuluttua. Mihin aika katosi?

 Ja mitä on tapahtunut tässä kuukauden aikana? Pepillä oli joulukuussa 6 kuukauden neurologin kontrolli, jossa todettiin kaiken olevan hyvin. Peppi vastaa ikätasoaan, eikä epileptisia kouristuksia ole ollut lainkaan sairaalahoitojakson jälkeen. Kasvu on reipasta, Peppi on pitkä tyttö. Nyt 7 kuukauden iässä pituutta on 73 cm ja painoa 9360 g.

Varpaillaanhan tuo vielä vanhempiaan pitää, viikko sitten Peppi ei päivisin muuta tehnyt kuin itki ja itki ja itki vielä kovempaa. Kipuitkua, sellaista joka saa äidin sydämen kipeäksi. Ensin terveyskeskukseen näyttämään korvia, ei tulehdusta. Parin päivän päästä soitto neurologille ja ihmettelyä miksi vaan itkee. Tyksin lapsipolin päivystykseen kaksi erillistä kertaa ihmettelemään itkua. Mutta ei mitään sen suurempaa löydetty kuin ehkä hampaat. Nyt niitä on yksi puhjennut ja kolme muuta on tulossa.

Onneksi itku on lakannut ja oma hymytyttö on tullut takaisin, ehkä itkut olivat jokin kehitysvaihe tai vastaava. Ilman Pepin sairastumista en varmaan tuollaisesta itkusta olisi osannut olla huolissaan, mutta tämän neidin kohdalla sitä kummasta huolestuu tavallisistakin asioista herkemmin.

Tänään sai tosiaan ihmetellä, että kotona tyttöjen kanssa oleminen loppuu pian. Päivähoitohakemukset tuli tehtyä ja nyt jännityksellä odotamme, saammeko paikat tuosta naapuripäiväkodista. Peppi on hoitoon mennessä muutamaa päivää vajaa vuoden vanha. Talous sanelee töihin paluun ja itsekkin jo kaipaan siihen mennessä työtä ja sen omia haasteita. Esikoinen oli 10 kk vanha aloittaessaan päivähoidon ja se sujui hyvin. Saa nähdä, mitä mieltä on pippurinen Peppi, joka rakastaa sylittelyä ja pusuttelua ylikaiken. Jännityksellä odotamme siis toukokuun loppua ja sen haasteita.