Näytetään tekstit, joissa on tunniste maitoallergia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maitoallergia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. elokuuta 2016

Suolioireisen maitoallergikon kaksi pelastajaa

Pepillä diagnosoitiin 2 k:n iässä maitoallergia, oireita oli jo aiemmin, mutta diagnoosin saaminen vaati paljon työtä. Onneksi ei luovutettu vaan uskottiin, että me osaamme lukea lapsemme oireita.

Pepillä todettiin lopulta suoliston olevan käymistilassa ja siitä alkoi lehmänmaidoton elämä. Ilman lehmänmaitoa on helppo olla, onneksi olen ennen lapsia elänyt vege ja vegaani vuosia, joista on tietotaito tallella.

Suolioireinen maitoallergia vaatii Pepillä pidemmän toipumiskauden. Alkuajan antibiootit, korvatulehduskierteeseen saadut antibiootit ja lehmänmaidosta kovia kokenut suolisto vaatii aikaa ja tukea.

Meillä parhaimmaksi suolistoa tukevaksi tuotteeksi on osoittautunut Biolatte Orginal-L valmiste (aikaisemmalta nimeltään Biolatte bb). Kyseinen probioottivalmiste on myös aikoinaan saanut esikoisen suoliston kuntoon.


"Tuote sisältää vauvoille luontaista ja kliinisesti tutkittua Bifido bacterium Bb-12 maitohappobakteeria, sekä kolmea muuta vahvaa ja ihmisspesifistä bakteerikantaa. Original-L ei sisällä allergisoivia ainesosia ja voidaan antaa jo heti vastasyntyneelle. "

Iso peukku, ainakin meiltä :) 

Toinen valmiste on tullut hiljattain käyttöön. Erikoiskorvike ei enää maistunut Pepille ja siirryimme kauramaitoon. Kauramaitoakin menee sen verran vähän, ettei kalsiumin määrä täyty. 

Löysin työpaikkani valikoimasta Puhdas+ Kalsiumsitraatti 600 mg tuotteen, jossa ei ole mitään muuta, ei täyteaineita, ei lisäaineita. Nimensä mukainen tuote. Myöskin Facebookin Allergialapset vertaistuki -ryhmässä monia suosituksia saanut.

Näillä kahdella pienellä lisällä saadaan kalsiumin määrä täyttymään ja suolisto toimimaan oikein.

Meillä nämä kaksi tuotetta on päivittäisessä käytössä. Molemmat jauhemaisina ovat oivia viileän kaurajugurtin tai hedelmäsoseen joukkoon sekoittaessa. 



Itse pidän huolen, että probioottiasiat ovat kunnossa, sillä suolistosta alkaa se vastustuskyky.


Oletteko tarkkoja, että probioottiasiat ovat kunnossa antibioottikuurien aikana ja jälkeen?

tiistai 8. syyskuuta 2015

Arki rullaa

Meidän arki on alkanut rullaamaan mukavasti, alkuajan sairastelu kummittelee yhä vähemmän takaraivossa ja pystyn nauttimaan arjestamme.




Peppi on helppo vauva, hän nukkuu hyvin, syö hyvin ja on kovin hymyilevä kaveri. Välillä tosin automatkat ovat itkuisia, kaukalossa ei viihdytä hirveän hyvin. Silloin peittyy radion ääni ja sitikan sisällä raikuu karmea huuto. Kun samaan äänimyrskyyn lisätään taaperon laulaminen, joka reppana yrittää peittää pikkusiskonsa huudon, on matkustaminen oikein verenpaineita nostattava kokemus. Onneksi kokemuksesta tiedän, että kaikki on vain väliaikaista. Pian ne siskokset nahistelevat muista asioista takapenkillä.

Kävimme viikonloppuna saunomassa mummilassa ja olimme ensimmäistä kertaa yötä muualla kuin kotona tai sairaalassa Pepin kanssa. Hyvinhän tuo meni. Tosin vaunukopassa nukkuminen oli hiukan haastavaa, sillä Peppi on kasvanut sen verran paljon. Nykyään vaunumatkat tarjoillaankin retrojen Ora-vaunujen kyydissä. Niissä vaunukopassa on tilaa hurjasti enemmän.



Peppi on alkanut kovasti jokeltelemaan ja päästelemään veikeitä huhuilu-ääniä. Isosisko naureskelee uusille hassuille äänille, joita pikkusisko tuottaa. Onhan isosisko selvästi vielä mustasukkainen Pepin saamasta huomiosta, mutta terveellä tavalla. Kovin on isosisko huomionhakuinen ja takertuvainen kaikkiin aikuisiin ympärillään. Menee varmaan vielä hetki kun siskosten tasapaino saadaan rullaamaan.



Päivämme kosotuvat pitkälti pitkistä kiireettömistä aamuista, Nemin aamupäivän puistotoiminnasta, jonka aikana käymme kaupassa ja asioilla. Ruoan laitosta, pyykinpesusta ja perusarjesta. Syksykin saapui ja nyt saamme opetella kahden lapsen ulos pukemista ja sen omia logistisia haasteita. Mutta hyvinhän se sujuu.



Kun sujuvan arjen lisäksi Kelasta tuli myönteinen päätös erityiskorvikkeelle kahdessa viiikossa, on oltava tyytyväinen tilanteeseemme. Olen aina osannut nauttia pienistä asioista, mutta Pepin sairastumisen myötä on se saanut lisää tuulta siipiensä alle. Arki on täynnä ilon aiheita kun jaksaa vaan pitää positiivisuuden mukana matkassa ja selättää ongelmat heti.



Tällä viikolla meillä on luvassa 3 kk:n neuvola ja rokotukset. Saa nähdä nouseeko pikkuiselle lämpöä tai kiukkua moisesta, jännityksellä odotan. Enemmän taidan jännittää ensi viikolla olevaa neurologin ja fyssarin kontrollia. Onko kaikki hyvin, onko Peppi ikäisensä kaltainen vai onko kehityksessä jotain huomautettavaa...

Mutta edelleen päivä kerrallaan ja nautitaan arjen pienistä iloista!

maanantai 17. elokuuta 2015

B-lausunto

Peppi sai tänään B-lausunnon maidotonta korviketta varten. Odottelemme sen saapumista postitse ja kiikutamme sen sitten Kelaan käsiteltäväksi.

Jännittämme nyt siis myöntääkö Kela sen meille heti vai joudummeko tarkentamaan lausuntoa vielä tarkemmin.

Hieman lääkäri varoitteli, että kiinteitä aloittaessa Peppi saattaa reagoida tavallista herkemmin uusiin ruokiin. Kuulemma tyypillistä suolioireisilla vauvoilla, eli kiinteät täytyy aikanaan aloittaa varoen ja välttää gluteenia alussa.

Lääkärikäynnillä Pepillä huomattiin lisäksi oikealla ylhäällä puhkemassa oleva poskihammas! Huomenna soittelen hammaslääkärille ja kyselen vähän ohjeita, pitääkö sitä seurata tms. Muutoin Peppi on oikein ihana ja iloinen vauva. Syö ja nukkuu hyvin, öisin herää kerran syömään. Peppi menee yöunille 21-22.30 herää syömään noin 03.30 (samaan aikaan kun tavarajuna posottaa talomme ohitse) ja herää aamuun Pikku Kakkosen aikoihin. Tämä sopii meidän taaperon rytmeihin oikein mainiosti. Aamut ja aamupäivät hän nukkuu, iltapäivästä seurustelee tovin ja kunnon seurusteluvaihe on yleensä illasta.

Rotarokotteesta on sen verran jo aikaa, että olemme aloittaneet nyt kestovaippailun. Minua niin houkuttaisi taas kaikki ihanat kuosit. Mutta maltan tovin, sillä tällä hetkellä kestovaippoja on hyvä kokoelma. Hankalaa se vain on, kestovaipoissa on niin ihania kuoseja, etten mä kestä :D


tiistai 11. elokuuta 2015

Korvikelapsi

Milloin on maito kypsää?
Milloin saa lehmän lypsää?
Ja missä on juusto, tiedätkö,
ja mistä otetaan jäätelö?


Meidän pienelle Pullalle ei sitten näemmä sovi tavallinen korvike. Kokeiltiin tuossa 1,5 viikkoa maidotonta korviketta kun vatsa oli todella hurjassa kunnossa. Aluksi ei osattu kunnolla sanoa mistä verinen kakka johtui. Syynä saattoi tuolloin olla kahden viikon ajan annettu antibiootti plus kaikki muut lääkkeet tai syynä saattoi olla maitoallergia. Varuiksi kokeiltiin Precosaa ja maidotonta korviketta.





Jo toisena päivänä maidottomalla korvikkeella ollessaan alkoi vatsa rauhoittumaan ja tyttö oli huomattavasti aurinkoisempi ja paremmin nukkuva. Lauantaina piti kokeilla jälleen tavallista tai no Nutrilon Omneon korviketta jos vatsa olisi ollut vain lääkkeistä rasittunut. 1,5 vuorokautta vaihdoksen jälkeen alkoi taas kärttyinen neiti tulemaan esille ja verinen kakka tuli takaisin. Eli tuli varmistettua, että taitaapi Pulla olla suolioireista maitoallergiaa poteva vauva.




Noin viikon parin päästä on aika allergiapolille keskustelemaan näistä asioista enemmän. Tarvitaan B-lausunto, jotta saadaan korvike halvemmalla. Tällä hetkellä pulitamme 6 päivän maidoista rapiat 54 euroa. Auts! Aikaa menee vielä, että saamme B-lausunnon ja siihen kun spessu Kela-kortti tipahtaa postiluukusta eteisen lattiallemme. Pääasia on nyt kuitenkin, että Pulla ei kipuile ja saa nukuttua. 



Toivon mukaan ensi lauantaina meillä on kivuton pieni neiti, jonka kastejuhlaa juhlitaan yhdessä esikoisen kolme vee synttäreiden kanssa.



Lauantain jälkeen on Pullalla virallinen nimi käytössä. Sanotaanko, että ei nimivalinta olisi voinut mennä paremmin nappiin ;)