keskiviikko 10. elokuuta 2016

Jaossa vuoden ehkäisykampanja-palkinto!

Teineille on turha tehdä perinteistä ehkäisyvalistusta, itse teemme perheenä vapaaehtoistyötä sen saralla aktiivisesti. Onhan kaikilla hyvä olla jokin harraste, josta saa hyvää mieltä.

Olemme aktiivisesti suorittaneet näitä ehkäisykampanjoita vapaaehtoistyönä. Olemme jalkautuneet ihmisten pariin, helpommin lähestyttäviksi, sinne missä ihmiset liikkuvat.

Parhaimmat ehkäisyvalistukset olemme suorittaneet tähän asti ehkäisyneuvolan edessä, jossa Peppi huusi niin kovaa, että kaksi lääkäriä ja muutama hoitaja tulivat kyselemään onko kaikki hyvin. Oli meillä kaikki hyvin, odotimme kaveria, joka oli viereisellä käytävällä sijaitsevassa hammashoitolassa ja Peppiä ei paikoillaan olo miellyttänyt. Tempperamenttia ja keuhkoja kun riittää oli valistus valmis. Varmasti jokainen nuori nainen tällöin otti pillerireseptinsä tuplana ja ehkäisyrenkaat nastoilla.

Olemme myös junavaunussa suorittaneet valistusta niskapaskojen suomalla näkyvyydellä, koska junan kaikki vessat olivat epäkunnossa ja lukossa tästä syystä. Junan käytävällä kosteuspyyhkeillä suoritettava puhdistustoimenpide ääniefektien kanssa oli todella toimiva.

Tänään toimiva kampanja saatiin päiväkotipäivästä väsyneen, kahta poskihammasta tekevän nälkäisen vauvan kanssa, joka ei saanut sitä koiranlelua jota isä erehdyksissään näytti hänelle.
Kampanjan näkyvyys oli Kupittaan Citymarketissa varmaan tähän astisista runsain ja huomatuin. Hiljaa oltiin ainostaan kahvilassa ruokailun ajan, oman, ei vanhempien.

Henkilöautossa tämä kampanjointi tienpäällä ei ole kovinkaan kannattavaa. Tästä syystä lapsi sai mutustaa käsilaukustani löydettyä terveysside pakkausta, jotta olisi tyytyväinen ja emme ajaisi kolaria tärykalvojemme poksuessa.  Harkinnassa on henkilöautokampanjoita varten mm liftareiden kyytin ottaminen pidemmille automatkoille.




Oletko sinä osallistunut tähän vapaaehtoistyöhön? Jos olet, kerro toimivin iskunne blogin kommentteihin. Lupaan palkita mielestäni parhaimman iskun elokuun lopussa. Palkintona on lajitelma kondomeja tai hurjemmille arjen feissareille ovulaatio/raskaustestejä, mikä toimikaan kohdallanne parhaiten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti