lauantai 14. marraskuuta 2015

Saaga

On monia asioita, joita tämmöinen pieni ihminen ei voi ymmärtää. Maailmassa on monia virheitä, huutavia vääryyksiä ja hankalia elämäntilanteita. Asioita, joita ei toivoisi kenellekkään. On ihmisiä, jotka joutuvat taistelemaan sellaisten asioiden eteen, joiden ajatteleminen omalle kohdalleen tuntuisi ylitsepääsemättömälle. Silti nämä ihmiset jaksavat päivästä toiseen, tunti toisensa jälkeen puurtaa ja taistella asioiden eteen.

On yksi pieni, erittäin aurinkoinen ja tärkeä tyttö, jonka tilanteen haluan nostaa esille. Tämä tyttö on pohjanmaalainen, todellinen taistelija, Saaga. Saaga on toinen kaksostytöistä, toinen tyttö Aino syntyi suoraan taivaankotiin.  Saaga kärsii vaikean hapenpuutteen aiheuttamista ongelmista aivoissa ja munuaisissa. Saaga jäi meidän iloksemme keskuuteemme, erilaisena, mutta yhtä arvokkaana kuin meistä jokainen. Tai ainakin näin minä haluan asian nähdä. On sangen kauhistuttavaa, mutta vammaisilla ei ole samoja oikeuksia kuin meillä ns "terveillä". Saaga ei vammaisuutensa takia ole kuulemma kelvollinen ehdokas elinsiirrolle.

Kuka on se taho, joka vetää viivan. Tälle puolelle ne, jotka ansaitsevat elinsiirron ja tälle puolelle ne, jotka lykätään kohti kuolemaa tai huonompilaatuista loppuelämää. Kuinka moni vammainen saa tämän tuomion? Miksi vammainen ihminen on niin sanotusti niin huonoa ihmismateriaalia, että elinsiirrot eivät heille kuulu. Menevätkö elinsiirrot muka hukkaan heillä? On tärkeämpiäkin ihmisiä, jotka tarvitsevat elimiä? Eikö vammaisen kuuluisi saada toimiva elin takaamaan paremman elämän?

Jokaiselle äidille on se oma lapsi tärkein ja arvokkain. Jos olisin tälläisessa tilanteessa ja minulle sanottaisiin, että lapsellani ei ole oikeutta, koska tämä on vammainen. Minä varmaan sekoaisin. En osaisi ajatella, että oma lapseni on muiden silmissä vähempiarvoinen ihminen kuin muut. Miksi vammaisuus on este ihmisarvolle? Emme elä aikaa, jolloin vammaiset pidettiin piilossa tai lähetettiin sukulaisille maaseudulle piiloon katseilta. Mutta minusta tuntuu, että Saagan tilannetta seuranneena, elämme sitä aikaa yhä.

Saagan äiti tekee kaikkensa lapsensa eteen, sen mitä jokainen lastansa rakastava äiti tekisi. Saagan äidillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin taistella. Taisto vaatii voimia, aikaa ja vammaisten oikeuksien puolustamista. Toivonkin, että sinä, joka tätä luet, koet myös vammaisten oikeudet asiaksi joiden eteen haluamme tehdä työtä ja antaa näkyvyyttä.

Jokaisen arvokkaan ihmiselämän puolesta - Laura, Äiti on Robotti



Pääset lukemaan Saagasta enemmän Karhuemon karjuntaa-blogissa

Vammaisten oikeudet  YK-Liitto





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti