lauantai 12. maaliskuuta 2016

Muutoksien maaliskuu

Maaliskuu on pian puolessa välissä ja pian alkaa rytisemään kunnolla. Arki muuttuu kertaheitolla, ensin muutto uuteen asuntoon ja mieheni työt alkavat.

Olemme siis olleet kaksin pyörittämässä tätä lapsiperheen arkea siitä saakka kun Peppi sairastui. Tuolloin hänen lyhytmuotoinen koulutus katkaistiin poissaolojen takia ja hän jäi työttömäksi. Aivan kuin niitä ongelmia ei olisi ollut tarpeeksi lapsen sairastumisen kanssa.

Nyt kuitenkin lukuisten työhakemusten joukosta tuli tärppi. Mies siirtyy ajamaan pidemmän matkan linja-autoa ja me naiset jäämme pitämään kotia pystyssä. Ennen tätä on kuitenkin sellainen kevyt pieni kolmion muutto hissittömän talon neljännestä kerroksesta :D




Uusi asunto on 15 neliötä isompi, täl puol jokee, lasitettu parveke, sauna ja ennen kaikkea hissi löytyy. Ei enään 10 kilon kantamusta sylissä neljänteen kerrokseen kauppakassien kanssa, ei miettimistä ja soittamista kun toinen on alhaalla lasten ja ostosten kanssa. Helpottaa minun arkeani suuresti kun muksujen kanssa hissiin ja menoksi.



Kämppämme näyttää tällä hetkellä kaaokselta (enemmän kuin tavallisesti), sillä olen käynyt samalla suurella kädellä läpi säilömämme tavarata. Sitä turhaa tavaraa on mennyt varmaan peräkärryllisen verran jo kierrätykseen. Pois ovat menneet turhat vaatteet, kirjat, astiat, ompelukone, hiusvärit, lehdet, lelut ja paljon paljon muuta. Vielä olisi savottana edessä kellarikomero, tuo turhan roinan aarreaitta...



Odotan kauhulla muuttopäivää, sillä muuttoavun saaminen on ollut kiven alla. Onneksi tytöt pääsevät kuitenkin Mummilaan hoitoon muuton ajaksi, niin se helpottaa erittäin paljon.

Nyt jokainen neliö on tehokäytössä kun muuttolaatikot saapuivat ja pakkaaminen tulisi aloittaa. Lapsiperheessä kun pakataan silloin kun kaikkien osapuolten olo on tyytyväinen :D


Uudessa kodissa ehdimme olla kaksi kuukautta ja sitten kutsuukin työelämä...Ai jai!

2 kommenttia:

  1. Tsempit muuttoon! Ja onnea uuteen kotiin!

    Me muutimme myös juuri, siis hetkonen siitä on jo kolme kk.. aika mennyt nopeaan.
    silti tuntuu että tavarat etsivät paikkojaan ja että varastoa odottaa suursiivous.
    Myös sisustaminenn on aivan kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tsempeistä. Enään 4 päivää muuttoon. Menee hermot tähän kaaokseen ja sen kun tietää, että uudessa asunnnossa se kaaos jatkuu :D

      Poista